Valtuustoaloite taidemuseon sijaintivaihtoehtojen ja graniittitalon kunnostamisen ja lisärakentamisen arvioinnista

Valtuutettu Raimo Heinänen esitti 19.12.2016 Perussuomalaisten valtuustoryhmän valtuustoaloitteena otsikkoasiasta seuraavaa:

“Perussuomalaisten valtuustoryhmä vaatii taidemuseon tulevaisuuden varmistamiseksi sijaintivaihtoehtojen, niiden kustannusten, matkailullisen vaikutuksen sekä Mikkelin historiallisten rakennusten säilyttämisen arviointia osana taidemuseo hanketta.

Graniittitalon korjauksen lisäksi olisi hyvä arvioida muitakin valmiina olevia keskustan kiinteistöjä joilla on historiallista, matkailullista tai muunlaista taidemuseota tukevaa arvoa. Merkittävää ovat myös korjaus- tai rakennuskustannukset koska vuosittainen kävijämäärä on ja tullee kuitenkin olemaan suurimmillaakin kymmeniä tuhansia. Käyttökustannukset ja investoinnin kustannukset kävijää kohden ei tulisi nousta yli teatterin ja orkesterin tason. Arvioinnissa tulisi myös pyrkiä punnitsemaan ratkaisua jossa yhteydessä olisi vuokralla myös yksityistä galleria toimintaa kustannusten pienentämiseksi. Koko museotoiminnan keskittäminen voisi olla kustannustehokkain vaihtoehto myös taidemuseolle ja Mikkelin kaupungille.
Lähivuosina vapautuu keskustasta nykyisestä käytöstään merkittäviä tiloja kuten Lääninhallitus/Avi, Suomen Pankki ja mahdollisesti lisääkin.

Mikkelissä 19 joulukuuta 2016.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Raimo Heinänen
Vesa Himanen, Harri Kivinen, Markku Paukku,
Anne Korhola”

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa